Palvelut

Perhekodin perhe

Omaan perheeseemme kuuluu kolme lasta: Janina (s. 1990), Pauliina (s. 1992) ja Matias (s. 1997). Kaksi vanhinta ovat muuttaneet omilleen. Meille voidaan sijoittaa allergisia lapsia, koska perheemme allergiat estävät lemmikkieläinten pitämisen.

kuva1

Lempeät rajat

Perhekodissamme eletään normaalia perhe-elämää iloineen ja suruineen. Johdonmukaiset rajat ja perustellut säännöt luovat turvallisen kasvuympäristön, jossa läheisyys taataan aikuisen jatkuvalla läsnäololla. Kasvatamme sijoitettuja lapsia heille tehdyn henkilökohtaisen asiakassuunnitelman tavoitteiden mukaisesti. Perheessämme rohkaistaan näyttämään erilaiset tunteet, asioista keskustellaan ja jokainen kohdataan yksilönä. Jokaisen lapsen tulee tuntea olonsa perhekodissamme turvalliseksi ja tasa-arvoiseksi.

Oma yksityisyys

Kodissamme on jokaiselle sijoitetulle lapselle häntä varten kalustettu ja sisustettu oma rauhallinen huone. Yhteiset tilat ovat avarat ja kaikkien vapaasti käytettävissä. lapsille järjestetään virikkeitä ja harrastustoimintaa huomioiden heidän ikänsä, halunsa ja aikaisemmat harrastuksensa.

kuva3

Viihtyisä asuinympäristö, luonto ja palvelut lähellä

Perhekotimme sijaitsee 4 km:n päässä Mikkelin keskustasta, Rantakylässä rauhallisella omakotialueella. Kaikki tarvittavat peruspalvelut löytyvät läheltä, kuten koulut, päiväkodit, kaupat, postipalvelut, apteekki, neuvola, uimahalli ja urheilutalo. Kotimme läheisyydessä on myös leikkikenttä, uimaranta ja hyvät ulkoilu- ja retkeilymaastot.